keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Turun Transryhmän kevättuulia

Aiemmasta käytännöstä poiketen ryhmä on vastedes rajattu ainoastaan sukupuolivähemmistöön kuuluville ja identiteettiään pohtiville. Läheisille käynnistyy oma ryhmä loppukevään tai kesän aikana, myös läheisryhmän edistymisestä uutisoidaan transryhmän tiedotuskanavien kautta eli mm. tässä blogissa ja ryhmän Facebook-sivulla.
Turun Transryhmän tapaamisissa keskustellaan siis vastedes ainoastaan vaihtuvista aiheista.

 Lauantai 2.4. klo 15-17: Transihmisyys identiteettinä.
Sunnuntai 17.4. klo 18-20: Ihmissuhteet. Identiteetin ja korjausprosessin/-aikeiden vaikutukset. Sosiaalinen dysforia/epämukavuus "väärässä" roolissa, läheisten asennoituminen, kaapistatuleminen.
Sunnuntai 1.5. klo 18-20 (HUOM! Päivämäärä ja kellonaika muuttuneet!): Kaksijakoisen sukupuolijärjestelmän ulkopuolella. Mahdollisuus androgyniaan, sukupuolettomuuteen ja oikeus itsensä määrittelemättä jättämiseen. Ovatko miehuus ja naiseus vakioita, saati toistensa vastakohtia?Transgenderiys hoitavien tahojen haasteena.
Sunnuntai 15.5. klo 18-20 : Seksi ja seksuaalisuus. Identiteetin, korjausprosessin/-aikeiden vaikutus. Suhde omaan vartaloon ja seksuaalisuuteen. Seksikeskeisen median vaikutus, sukupuolidysforia.
Lauantai 28.5. klo 15-17: Transfobia. Missä ja miten olet kohdannut transfobiaa? Miten suhtaudut, onko vaikeampi kohdata tuttujen vai vieraiden transfobisuutta? Viharikokset. Väärä ja vääristelty informaatio. Sisäinen itseensä kohdistuva transfobia.

Turun Setan toimisto sijaitsee rautatieaseman lähellä osoitteessa Rauhankatu 1 c B 22 (toinen kerros), Humalistonkadun ja Rauhankadun kulmassa. Sisään pääsee ovisummerilla, jossa lukee SETA (alin vasemmalla).

Tapaamisten lisäksi kesälle on suunnitteilla vapaamuotoinen mökkiviikonloppu Rymättylässä (kumppanit ja koirat mukaan!), tule siis ryhmään kuulemaan lisää!

Aurinkoista kevättä kaikille ja ryhmässä tavataan!

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Tapaaminen lauantaina 5.3. klo 15-17 // Meeting on Sat 15th of March 3pm-5pm

Turun Transryhmän vapaamuotoinen kokoontuminen lauantaina 5.3.2011 kello 15-17 Turun Setan toimistolla (Rauhankatu 1 c B 22, ovisummeri). Luvassa rentoa yhdessäoloa ja höpinää, tarjolla mm. pikkupurtavaa ja kahvia/teetä. Lauantain vapaamuotoiseen tapaamiseen voit tuoda myös kumppanin, puolison tai muun "tarpeeksi läheiseksi" määrittelemäsi henkilön.
Tällä kerralla sovitaan loppukevään tapaamisista, osallistujilla on siis mahdollisuus vaikuttaa asiaan :)
Tervetuloa!

Next meeting at Turku Seta's office ( Rauhankatu 1 c B 22) Saturday, 5th of March 3PM-5PM. This meeting is open so you're allowed to bring your partner or spouse or some other "close enough" person with you. There is some small snack and coffee/tea available.
Within this meeting we are also settling the dates for the rest of the meetings during this spring so participate & have a chance to affect!
Welcome!